Parantavan ympäristön luomiseksi tarvitaan muutakin kuin vain turvallisuutta esimerkiksi sitomista ehkäiseviä ratkaisuja käyttämällä. Parantavaa ympäristöä suunniteltaessa on lähdettävä yksilön ja laitoksen aidoista tarpeista ja sen on perustuttava näyttöön sekä huolenpitoon. On myös tärkeä pitää mielessä, ettei sisustuksen suunnittelulla voi korvata henkilökunnan asiantuntemusta potilaan/asiakkaan riskejä arvioitaessa. Huolella harkittu sisustus voi kuitenkin tukea henkilökuntaa työssään ja edistää siten parempaa ja turvallista työympäristöä.
Parantavan ympäristön suunnittelu perustuu tutkimukseen. Siinä pyritään tukemaan yksilön omatoimisuutta esimerkiksi siten, että huoneessa voi siirtää huonekaluja, säädellä valon määrää ja valita oma paikkansa, samalla kun tilaan on esteetön näköyhteys ja se tarjoaa myönteisiä virikkeitä kuten taidetta. Paranemisen ja stressin vähentämisen kannalta on tärkeää, että tila on viihtyisä ja että siinä on esimerkiksi mukava vuode. Stressi voi jo itsessään lisätä aggressiivista käytöstä ja siten pitkittyneen sairaalahoidon vaaraa. Lisäksi on tärkeää, että tilassa olevat välineet ja tuotteet ovat kestäviä ja tarjoavat kunnioittavan ja pitkäikäisen ympäristön. Kestävyyden kautta säästyneet varat tulevat hyödyllisempään käyttöön kuin kuluneen sisustuksen korvaamiseen.
HealSafen tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Ruotsissa, mikä takaa nopean tuotekehityksen, toimituksen ja korkean laadun. Huonekalujen osalta yhteistyökumppanimme on brittiläinen Pineapple, joka on yksi maailman johtavista haasteellisiin ympäristöihin suunniteltujen huonekalujen valmistajista. Pineapplella on alalta 40 vuoden kokemus.
HealSafe Interiör ja Pineapple pyrkivät jatkuvasti parantamaan tuotteidensa turvallisuutta korkealuokkaisesta muotoilusta tinkimättä. Se on haaste, joka innoittaa meitä työssämme.